lauantai 21. heinäkuuta 2012

Leivonmäen markkinatunnelmia

Leivonmäen markkinapäivänä aurinko vihdoin helli lomalaisia. Sateisen heinäkuun jäljiltä Peurasuolla kenttiä oli jouduttu jopa etukäteen kuivattelemaan, jotta suosählyn pelaaminen ei mennyt aivan uimiseksi.
Markkinatorilla esiintyi tangokuningas Tommi Soidinmäki, jota voi kuulla illalla lisää Letkaliiterin tansseissa.








torstai 12. heinäkuuta 2012

Kauko Röyhkä kirjallisuusillassa

Kesäisessä kirjallisuusillassa Joutsan kirjastolla oli 12.7. vieraana Kauko Röyhkä. Hän kertoi täydelle salille omasta urastaan kirjailijana ja muusikkona. Illan aluksi Röyhkä muisteli Joutsan Seudun lehtileikkeen myötä esiintymistään Joutorockissa 80-luvulla. Yleisöllä oli paljon kysymyksiä ja kysymyksiin saatiin myös vastauksia. Myös se asia sai vahvistuksen, että Kauko Röyhkä on kirjoittanut Etsijät -biisin keikkamatkalla Joutsassa vuonna 2001.
- Siellä se syntyi Aatossa ja Ellissä yhdeltä istumalta, kauniina kevättalven päivänä. Kävin ostamassa kirjakaupasta vihkon ja aloin kirjoittaa, Röyhkä kertoi.







Joutsamarkkinointia ja saunapäivä

Tätä kesää pitäisi yrittää saada nyt kaikilla keinoin varastoon, että pärjättäisiin ensi talvi. Siksi onkin tehty monenlaista kuvausprojektia, jotta kesä saadaan ainakin filmille ja videolle.
Blogista on tullut näin kesäaikaan varmaan samasta syystä hyvin kuvapainotteinen, mutta kuvataan nyt, kun kuvattavaa on joka puolella ja paljon.

Kesäkuun lopussa Joutsaa kävi linssin läpi katselemassa valokuvaaja:




Viime viikolla kävin Vallaspellon koululla ja löylyä elämään -yhdistyksen saunoilla. Siellä oli veteraanien ja heidän puolisoidensa saunapäivän lounas meneillään ja savusauna lämpiämässä:









Eilen 11.7. keskityttiin liikkuvaan kuvaan ja kuvattiin kokonaisen videoryhmän voimin ohjelmaa: Sadepä.. eikun Kesäpäivä Joutsassa:





keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Matkailuvinkkejä tutkimassa

Käväisimme viime viikolla opintomatkalla Lappeenrannassa. Osallistuimme "Hoidettu luonto ja maisema matkailussa" -seminaariin ja tutustuimme loma-asuntomessuihin. Messut edustivat uudenlaista loma-asumisen kulttuuria - tiivistä rakentamista kuivalla maalla, runsaiden palvelujen läheisyydessä. Kuvat kertokoon paremmin, miltä messuilla näytti.

Tämä kohde oli sieltä perinteisemmästä päästä.

Lintuja makuuhuoneessa - toivottavasti eivät ole niitä vihaisia.

Hulppeita korkeita tiloja oli monessa paikkaa.

Moderni lasisauna näytti tältä...

.. ja perinteisempi tynnyrisauna tältä.

Ei se ole sukkula, kyllä se on takka.

Saunanseinä katajanapeista