torstai 10. toukokuuta 2012

Opintomatkalle

Elinvoimaisuuden osatekijöitä miettiessä, on joskus hyvä käydä katsomassa mallia muualtakin. Siksi olen valmistellut kahta opintomatkaa. Ensimmäinen on 19.5. Jyväskylään Yläkaupungin yö -kaupungifestivaaleille ja toinen 27.6. Lappeenrantaan loma-asuntomessuille ja hoidettu maisema -seminaariin. Lisätietoja matkoista alla.

Yläkaupungin yö -opintomatkan tarkoituksena on poimia ideoita kulttuuritapahtuman vaihtoehtoisiin muotoihin ja sisältöihin sekä tapahtumanjärjestämiseen. Joutsalaisille aihe on erittäin ajankohtainen Joutopäivien ollessa muutoksessa.
Lappeenrannan loma-asuntomessujen yhteydessä järjestettävässä maisema ja luonto matkailussa -seminaarissa on hyvä ohjelma esimerkiksi matkailuyrittäjille, yhdistys- ja kylätoimijoille, maanomistajille ja aktiivisille vapaa-ajanasukkaille.

Tapahtumien tarkemmat tiedot:

 
Koe yläkaupungin yö!

Elinvoimaa Joutsaan! –kehittämishanke järjestää opintomatkan Jyväskylään, Yläkaupungin yö –kaupunkifestivaaleille.

Lauantaina 19.5.2012 klo 17-24

Lähde tutustumaan elinvoimaiseen kulttuuritapahtumaan, joka on jo 20-vuoden ajan syntynyt innokkaiden vapaaehtoisten voimin.

Osallistumismaksu on 10 euroa, sisältäen kuljetuksen Joutsa-Jyväskylä-Joutsa (myös matkanvarrelta mukaan) sekä omatoimisen tutustumisen kaupunkifestivaalin tapahtumiin.

Lähdemme matkaan Joutsan matkahuollolta klo 17 ja palaamme takaisin noin puolilta öin. Matka on avoin kaikille, alaikäiset vain huoltajan seurassa.

Ilmoittautumiset 15.5. mennessä sähköpostilla tiia.rantanen@joutsa.fi tai puhelimella 040 554 6759. Kerro ilmoittautuessasi, jos lähdet matkan varrelta mukaan.
Mukaan mahtuu bussilastillinen ensiksi ilmoittautuneita.

Yläkaupungin Yö on jo 20-vuoden ajan vuosittain järjestetty poikkitaiteellinen kaupunkifestivaali ja koko yön kestävä kulttuuria popularisoiva kaupunkijuhla. Tapahtumayönä kaikki Jyväskylän museot ovat auki ja niihin on ilmainen sisäänpääsy, lisäksi teatteri-, musiikki- ja liikuntatapahtumia järjestetään pitkin kaupunkia. Tapahtuma levittäytyy Jyväskylän seminaarinmäeltä kirkkopuistoon asti ja kattaa noin 40 tapahtumapaikkaa.

Ohjelmassa on muun muassa elävää musiikkia, tanssia, teatteria, elokuvia, performansseja, luentoja, lausuntaa, kuvataidetta, liikuntaa ja pelejä. Festivaalin ohjelma toteutetaan satojen eri alojen vapaaehtoisten esiintyjien voimin. Kaikkiin festivaalin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Monipuolinen ohjelma on tutustuttavissa opintomatkalaisille omatoimisesti. Tarkempi ohjelmaosoitteessa www.ylakaupunginyo.fi



Opintomatka Lappeenrannan loma-asuntomessuille
sekä hoidettu luonto ja maisema matkailussa –seminaariin
keskiviikkona 27.6.2012

Elinvoimaa Joutsaan! –hanke järjestää opintomatkan Lappeenrannan loma-asuntomessuille ja maisema matkailussa seminaariin. Opintomatka on tarkoitettu erityisesti luontoa ja maisemaa hyödyntäville matkailuyrittäjille, yhdistys- ja kylätoimijoille sekä maanomistajille ja aktiivisille vapaa-ajanasukkaille.

Seminaariohjelma:
9.45-10.15 Ilmoittautuminen
10.15-10.25 Luonto, maisema, matkailu ja jokamiehenoikeudet
10.25-10.40 Minkä varaan Saimaan alueen matkailu rakentuu?
10.40-10.55 Maiseman ja luonnon merkitys matkailualueen menestykselle
10.55-11.10 Yhteistyö kunnan kanssa matkailualueen kehittämiseksi
11.10-11.25 Matkailuyrittäjän luonto ja maisema
11.25-11.40 Virkistysaluesäätiö virkistyskäyttäjän ja matkailijan käytettävissä
11.40-11.55 Matkailu yksityisen maa- tai vesialueen omistajan alueella
11.55-12.05 Tervetuloa Loma-asuntomessuille
12.05-12.15 Loppukeskustelu ja päätös
12.15-12.45 Kevyt välipala Saimaan Gardensin tiloissa
12.45-18.00 Tutustuminen loma-asuntomessuille
13.15-15.15 Kokoontuminen oman aikataulun mukaan messualueella rannassa, luonnon- ja maisemanhoito osana viihtyisää matkailualuetta Lappeenrannan kaupunki, paikalla myös luennoitsijat, kohteen esittely non-stop –periaatteella, vapaata keskustelua

Opintomatkan osallistumismaksu on 25 euroa sisältäen kuljetuksen, seminaariohjelman sekä lipun loma-asuntomessualueelle. Mukaan mahtuu 12 ensiksi ilmoittautunutta.
Matka-aikataulu tarkentuu lähempänä ajankohtaa.
Sitovat ilmoittautumiset 31.5. mennessä: Tiia Rantanen puh. 040 554 6759
tai sähköpostilla tiia.rantanen@joutsa.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti